Koulutuspalvelut

Työkyvyn tueksi

TYÖKYKYÄ URAN KAIKKIIN VAIHEISIIN


Työkyky on tärkeää - yhteiskunnalle, työnantajalle ja työkavereille. Mutta ennenkaikkea ihmiselle itselleen - tarinan päätähdelle. 

Kaikkien elämänuraan mahtuu monenlaisia vaiheita. Aikoja jolloin askel on kevyt ja arki sujuu helposti. Ja niitä toisenlaisia jaksoja. Kun sairaus, suru tai vastoinkäyminen yllättää ja voimat eivät olekaan täydessä iskussa. Vastoinkäymiset ja sairaudet vaikuttavat usein työkykyyn mutta niiden edessä työn merkitys voimavarana ja taloudellisena turvana saattaa jopa korostua. 

Työkyvyn heikentyminen näkyy usein pieninä signaaleina jo paljon ennen kuin ongelmat alkavat. Olisi tärkeää oppia tunnistamaan niitä niin itsessään kuin työyhteisössä. Ennaltaehkäisyllä ja varhaisilla tukitoimilla on merkitystä.

Meillä kaikilla on paljon keinoja joilla voimme itse pitää huolta hyvinvoinnistamme ja työkyvystämme. Myös työpaikoilla on valtavasti käytännön keinoja joilla voidaan tukea henkilöstön työhyvinvointia ja työkykyä. 

Koulutuksissani löydetään työniloa ja opitaan käytännön keinoja työkykyongelmien ennaltaehkäisyyn ja alentuneen työkyvyn tukemiseen.


Työkyvyn tukemisesta hyötyvät kaikki!